Näytelmän harjoitukset, meinaan. Pikkuhiljaa etenee, jotkut osaavat jo vuorosanansa ulkoa! Tämä oli sarkasmia- ensi-iltaan pari viikkoa, eikä vieläkään kaikilla rooli hallussa. Toisaalta ohjaajakin muokkaa vielä asioita ja sehän kuuluu asiaan. Minä en vain ymmärrä, miten joillakin on taito olla ymmärtämättä tarinan ydintä ja hojottaa vain vuorosanat samalla nuotilla kuin kaikissa muissakin (aiemmissa) rooleissa. Kohdalleni tuli jälleen tällainen vastanäyttelijä, voi pirskatti. Kyllä niihin sanoihin pitäisi vähän tunnettakin saada, jotta pystyisi vastaamaan samalla mitalla. Kuulostaa niin tyhmältä, kun vuorosanat ovat äreitä, mutta ne sanotaan niinkuin sanottaisiin, että tänään on ruoaksi hernekeittoa- vastanäyttelijänä sitten joudun "kiukuttelemaan" sellaisen kanssa. Äääh.

Minut kutstuttiin naapurikaupungin oikealle teatterille, ohjaaja itse oli valokuvan perusteella kiinnostunut. Kävin ja tapasin ohjaajan, sekä vastanayttelijän (joka oli varsinainen jurottaja, ei puhunut minulle henkilökohtaisesti mitään, tuijotti vain eteensä, koe-esiintymisen aikana tietenkin luki vuorosanansa. En yhtään tiedä miten se meni, mielestäni ihan jees, mutta ohjaaja vaikuttaa vaativalta. Haastattelussa huomasin, etten ihan täytä vaatimuksia, olen ehkä liian vanha. Tästä on nyt kulunut viikko, eikä minulle ole ilmoitettu mitään. Ymmärsin, että hän ilmoittaa, vaikka en tulisi valituksikaan- saatan olla väärässä. Teatteri oli upea ja siellä olisi ollut maskeeraaja ja kampaajakin... no, joskus tulee vielä toinen tilaisuus. 

Olimme Allun kanssa helmikuun lopussa Tyttiä tapaamassa Lontoossa.Matka meni hyvin, tosin Allu se valitti vähän kaikesta ja oli vaikea välillä. Tytti piti vapaata töistään ja niinpä me tallailimme ympäriinsä päivät pitkät. Toki kävimme maailmanpyörässä, London Eyessä, Portobello Roadin markkinoilla ja Camdenin markkinoilla. Vahakabnetin jätimme suosiolla väliin. Asustimme Tytin huoneessa, joka on pieni ja englantilaiseen tapaan varusteltu. Meille suomalaisille se vastaa kesämökin tasoa- on kylmä, vesi pitää lämmittää boilerilla ja keittomahdollisuus, no, tuolla se sentään oli sähköhella kahdella keittolevyllä ja pienellä grillillä varustettuna. Eli huoneessa ei paljon aikaa vietetty!  Mukavasti se neljä päivää kuitenkin katkaisi tätä arjen aherrusta. Ja tietysti oli ihanaa nähdä Tyttiä. Olemme kyllä lähes päivittäin yhteydessä Suomesta Britteihin. 

Näin viime yönä unta entisestä aviomiehestäni. Kuinka menin häntä tapaamaan johonkin grillille. Keskustelimme kaikenlaista siinä ja kun olimme lähdössä grilliltä pois,minulle tuli valtava halu halata häntä ja niin halasimme- pitkään ja hartaasti. Sanoin, että minulla on ollut sinua ikävä ja hän sanoi, niin minullakin sinua. Sitten heräsin. Uni oli hyvin todentuntuinen, mutta sinänsä käsittämätön, sillä tuo mies oli varsinainen rotta...10402544_10152924618323986_7918738619077