Jösse piti minua koko viikonlopun jännityksessä! Ei mitään tieto. Kunnes sitten onneksi hän maanantaina soitti heti aamulla päässeensä pois. Eikä edes mitään kovaa rangaistusta ole tulossa. Mutta ei hän kotiin silti halunnut tulla...

Toinen, mikä piti minua viikonlopun pihdeissään, oli norovirus! Iski minuun perjantai-iltana ja Alluun aamuyöstä. Oli kiva pestä mattoja ja peittoja saunassa, kun itse oli pyörtyä heikotuksesta. Juoksin nimittäin koko yön vessassa, ennenkuin poika heräsi ja oksensi. Kyllä oli kamala tauti. Olin kolme päivää kanttuvei ja paino laskikin nelisen kiloa. Juoda piti ihan pieniä siemauksia, jotta pysyisi neste sisällä. Alkoi jo jalkapohjat krampata ja vetää suonta, kun oli niin kova nestehukka. 
Kunnes sitten Tytti ilmoitti maanantaina sairastuneensa poikaystävän luona. Onneksi oli päivällä osallistunut kirjoituksiin vielä terveenä!

Alkaa jo päivä paistaa minulle ja voimat palautua vihdoin.