Vittu, anteeksi. Menee hermot. En tiedä, tää harrastajateatteri ei oo oikeen varmaan mulle tarkoitettua... äääh.  Mulla on siitä valtava stressi, mitä sanoin tai tein. Ja sitten musta tuntuu, ettei toiset arvosta mun lahjakkuuttani. Oikeesti. Menee niinkuin ohi, naapuriin. Laulussa huomataan viereinen laulaja, sekoitetaan toiseen ihmiseen tai jotain muuta. En jaksa todella enää uskoa siihen ajatukseen, että kun jotain oikein paljon haluaa, saa sen. Mun kohdalla se menee aina ohi, naapurille, se mitä mää haluan itselleni. Sitten mää aina petyn ja suivaannun. Itsetuntoni huononee entisestään. Tää sama on käynyt mulle työelämässä- toiset ovat saaneet ansion mun ideoistani tai tekemisistäni. Tiedän, että olen vaatimaton- mutta miten voisin olla vaativa?? En kertakaikkiaan osaa tehdä itseäni tykö tällaisissa tilanteissa. Jos sanon, että se on kyllä mun laulunääneni, mikä täällä ylinnä kuuluu, niin katsotaan että yritän kyynärpäätaktiikalla edetä.

Joskus tuntuu siltä, että mää en vaan kertakaikkiaan ole hyvä tyyppi. :( Ja mua alkaa vähitellen lannistaa.  Pettymyksiä itseen, lapseen, jne. Ja sitten mää mietin, että miksi mua kohdellaan näin?  Nyt tietysti ajattelen, että olenko oikeasti edes lahjakas...