Alkoi mukavasti. Töiden merkeissä kuitenkin. Olin sitten viikon talvilomalla. Pakkasten takia pysyttelin melkein koko loman kotosalla. NO, voi kai sitä silleenkin lomailla. Ei tullut buukattua äkkilähtöä etelään, vaikka ukolle niin uhkasinkin. Ei mulla olisi ollut  siihen rahaa. Tulipahan levättyä kotona, en meinaa tehnyt täällä mitään siivouksia tms. edes. 

Sitten olen ollut taas töissä. Ja aika tylsältä alkaa taas elo tuntua, kun ei ole mitään prokkista, muuta kuin tanssitunnit. Tanssitunnit on olleet kyllä ihanaa vaihtelua pitkästä aikaa. 

Muutenkin minulla on kriisi. On tavallaan ulkonäkö- ja ikäkriisi päällä. Seksi ei maita. Läheisyys kelpaisi, mutta ukko ei ole sitä sorttia, että kovasti hellittelisi.Olen tuntenut itseni viime päivinä jotenkin iäkkääksi, venähtäneeksi ja rumaksi. Kyllähän minä tiedän, että nämä on näitä ohimeneviä hetkiä, jolloin toivo on hukassa...

Jösse asuu kaverillaan, Tyttikin lähti armeijaan...pikkkusisko ei soittele, eikä minulla oikeastaan ole tässä sellaisia kavereita, joiden kanssa hengailisin. Tai juu, meidän koulukaveriporukka tapaa jälleen, sellaisena päivänä, kun minä en pääse mukaan. Mutta toisaalta, siinä porukassa on pari silmiään pyörittelevää pinnallista ämmää, joita en haluaisikaan nähdä, joten ei kauheesti harmita.

Nyt naukkaan lasillisen Vana Tallinnaa ja painun pehkuihin.

711203149_m.jpg