Ostin ukulelen viikko sitten ja nyt harjoittelen soittamista. Se on niin helppo soitin, että sen otteet oppii yhden päivän aikana. Harjoittelen ahkerasti, että soitosta tulee sujuvaa. 

Näytelmän harjoitukset oli toissapäivänä. Lähes koko pakka meni uusiksi. Luettiin koko näytelmä, jonka Julkkis oli saanut valmiiksi samana päivänä. Se oli, minusta ainakin, aivan paska.  Joka tapauksessa viimeksihän roolini oli mennyt siskolleni koelukujen yhteydessä. Nyt sitten minulle oli sovitettu sellainen rooli, joka oli edellisellä kerralla luvattu toiselle. Julkkis oli kirjoittanut siihen reippaasti vuorosanoja, joten sanottiin, että Sallyhan tämän hoitaa. Lisäksi siskoni nakitti minulle myös puvustusvastuun. Aika pelottavaa. Julkkis todennäköisesti toimii ohjaajana. Toivottavasti näytelmä paranee ajan myötä.

Mulle tuli sitten kutsu naistenpolille maaliskuun alussa. Joudun leikkaukseen, kun on vähän laskeumaa synnytyselimissä. Koko päivän oon tänään miettinyt, että mitenkähän kurjaan paikkaa se leikkaus sitten tulee. En pääse kesällä, olen sitoutunut näytelmään, talvella on sitten se talvinäytelmä johon haluan. Tuosta tulee kuitenkin sairaslomaa jonkin verran ja jos olen poissa töistä, täytyy olla poissa harrastuksestakin. Mutta toivon mukaan voin vaikuttaa leikkauksen ajankohtaan. Paras aika olisi elo-syys-lokakuu., siis minun kantiltani.

Työssä: Matilda palaa alaisekseni, iso herra on sen jo ilmoittanut. Meille tulee siis mullistus. Eikä se ole varmaan hänelle(kään) kivaa. Matildalla on muutakin murhetta ollut viime aikoina- vaikka en kuulu hänen faneihinsa, olen silti todella pahoillani kaikista vastoinkäymisistä. 

Jössen avokki Hanna lähetti minulle viime perjantaina tekstarin, jossa kertoi heitäneensä Jörnin pellolle. Poikaa on kuulemma kiinnostaneet viime aikoina vain kovat aineet. Eli syvälle taas sukelletaan. Arvasin, kun oltiin taas sen Jeren seurassa, se poika on sellainen paatunut narkkari ja käyttänyt kovia aineita ties kuinka kauan kaikenlaisista vieroitusyrityksistä huolimatta. Ja yleensä hänen seurassaan Jössen on ollut  helppo repsahtaa. Ja arvasin tämän siksikin, että Jörn ei ole vastannut puheluihini eikä viesteihini pitkiin aikoihin. Varmaan hävettää. En ole kuitenkaan nyt vetänyt mitään marttyyrin viittaa päälleni. Aion antaa pojan selvitä nyt ihan itse tästä sotkusta. Enkä ota tänne asumaan, en.

mukava.jpg