Meidän tv-ryhmällä oli tanssiesitys eilen festareilla. Kyllä oli hieman haikea olo, kun porukka nyt hajoaa. Tanssimme ja tutustuimme harjoitusten ja esitysten myötä, kaikki olivat kivoja ihmisiä, joita tanssi yhdisti. Yhteydenpito jää, vaikka toki olemme facebook-ryhmänä vielä.. sellaista se on kokemuksia ja ystäviä -yksi vaihe elämässä ja sitten kohti seuraavaa.

Olen Lumi-koiran kanssa Tytillä sitten taas tämän viikon. Viimeisiä viemäritöitä tehdään ja siksi parasta olla poissa kotoa. En muista, mainitsinko kattoremontista, joka toteutettiin heti viemärihommien jälkeen? Niin, yhtenä päivänä katolla oli sitten vähän enempi "hilluttu" ja Lumi oli mennyt siitä sekaisin. Oli pureskellut tavaraa  mm. mattoa, repinyt vaatteita kaapeista ja silpunnut tyystin yhden rottinkikorin. Niinpä vein sen pariksi päiväksi hoitoon Tytille (joka juuri palasi Briteistä) Sitten oli pari päivää katollakin hiljaista, mutta perjantaina taas olikin jotain vielä tehty ja koira jälleen seonnut. Pureskellut antenni- ja kaiutinjohdot, vetänyt hyllyiltä alas säilytyslaatikoita, jotka pureskellut silpuksi ym. ym. tihutöitä. Voi hemmetti, mikä siivo. NO, nyt ovat ilmeisesti saaneet katonkin valmiiksi.

Rahapulaa tuntuu olevan nyt yhdellä ja toisellakin. Jösse vaimoineen lähti pohjoiseen ja niin vain säästöt, häälahjarahat ja minulta lainatutkin on tuhlattu. Vaimo aloittaa työt vasta tänään, joten rahaa tietenkin tarvitaan. Minäpä olen lainannut. Tytin työpaikka laittoi ovensa kiinni, ihan noin vain muutaman viikon varoitusajalla. Se tarkoitti sitä, että toukokuu pitää elää opintorahan ja pyhän hengen turvin ja yrittää kehittää jostain rahat touko-kesäkuun vaihteen laskuihin, vuokraan ym. Ja juuri oli matka Britteihin edessä. Matkaa ei kannattanut peruakaan, niin lähellä se oli ja poikaystävä odotti, tietenkin. Eli äiti lainasi rahaa. Tytti kyllä kotiin tultuaan haali itselleen siivouskeikkoja, joista sitten sai elämiseen rahaa, mutta eihän se riitä. Minä sitten? Niin, juuri kun ajattelin, että kappas, jääpi jotain säästöön tässä kuussa, sainkin huomata, että säästön sijaan jouduin vielä luottokorttiakin vinguttamaan! Se siitä säästöstä. Nyt vain toivon, että nämä lapsukaiseni maksavat velkansa takaisin. Muussa tapauksessa minä olen rahapulassa ensi kuussa.  

nuolaisu.jpg

Kesänäytelmä etenee hitaasti. Mutta kesäkuussa alkavat lähes päivittäiset harjoitukset. Ja varmaan alkaa se kyydin pummiminen taas.