Perjantaina Jösse laittoi tekstaria, kun olin menossa näytelmän harjoituksiin. Että voisinko kuljettaa poikani "miekkahotelliin". En ensin ymmärtänyt koko viestiä, mutta sitten tajusin että poikahan tarkoittaa vankilaa. Pyysi, että veisin hänet tuonna paikalliselle poliisiasemalle ennen puoltayötä, sieltä hänet kuljetettaisiin maanantaiaamuna oikeaan vankilaan (eli siis tänään) Lupasin viedä hänet.

Oli ensimmäiset kesänäytelmän harjoitukseni ja jouduin päähenkilön kanssa lavalle hetikohta. Olin kerran lukenut tekstin aiemmin ja nyt olin vastassa miestä (johon piti olla ihastunut) plarin kanssa. En pystynyt keskittymään mitenkään, toki luin tekstiä ja kuuntelin ohjaajan selkeitä ohjeita, mutta silti en oikein pystynyt antamaan mitään. Mahtoi ohjaaja katua sitä, että minut osaan pyysi... en kuitenkaan voinut selittää mitään... oli kuitenkin ensimmäinen kerta kun sanoin noita reploja ääneen Ääääähhh. Päätin, että luen ne kunnolla seuraavalle kerralle.

Ajoin melko hajanaisin miettein takaisin kotiin. Illalla myöhään lähdin sitten viemään poikaa poliisille. Siinä hyvästeltiin tyttöystävä moneen kertaan. Kyllä Jösseä selvästi pelotti. Hyvä silti, että suorittaa yhteiskunnalle hyvitystä rikkeistään. Jos vaikka sitten vähän siellä kasvaisi henkisesti.  Myös se puukotuksen oikeudenkäynti on tänä aikana ja Jössehän saa sinne kuljetuksen. Toivottavasti se puukottaja ei tule samalla kyydillä. Korvauksia on joka tapauksessa tulossa niistä hirvittävistä haavoista ja niiden jättämistä arvista (leikkausarpi mukaan luettuna)  Vankilassa olon ei pitäisi Jösselle olla nyt mitään ylivoimaista, sillä hän on mitä ilmeisimmin vapautunut riippuvuudestaan.  Hirvittävä asiahan tuo puukotus oli! Silti ajattelen, että mielummin kuitenkin olen uhrin äiti kuin puukottajan äiti. Jotenkin kestän sen, että poikani oli narkomaani ja mikä lie hörhö (istuu siis maksamattomien, isojen sakkojen takia), kuin sen että poikani olisi tappaja. Onneksi Jörn on pohjimmiltaan hyvä ihminen. Lapsena hän oli villi ja teki kaikenmaailman konkeloita, (ADHD) mutta ilkeä hän ei ole koskaan ollut- ei edes osaa. Onpahan joskus aikuisena sitä asiaa manannutkin, kun on niin höveli ja toiset helposti käyttävät hyväksi.  Ajankuluksi poika otti linnaan mukaansa suuren kassillisen kirjoja, minäkin vein hänelle vielä Hemingwayn Helmen ja Hiiriä ja ihmisiä ( yksi J:n lempikirjailijoista) Näytti muassa olevan myös Maailmanhistorian pikkujättiläinen, jonka ostin hänelle muutama vuosi sitten. Lukemista siis riittää.

Talvinäytelmään viimeinen näytös oli eilen. Olimme kaikki hieman haikealla mielellä. Ohjaaja kävi halaamassa minua ja pyysi, että tulethan seuraavaankin mukaan???  Kaikki näyttelijätoverini ovat mukavia ja heistä minulle jäi hyvät muistot. Vaiikka harjoituksissa olikin välillä pinna tiukalla :) ja tuntui, ettei mistään tule mitään. Ja vaikka pyörittävätkin niitä iänikuisia juoruja ja jupinoita. En vain mene niihin mukaan, pysyn erillään siitä, niinkuin aiemmin lupasin. Olin vielä viime viikollakin suivaantunut, mutta lähinnä siskoni takia. Kummasti ne muistot kultaantuvat näin eron hetkellä :D

Ukko ja Allukin kävivät esityksen katsomassa ja tykkäsivät. Ukko enemmänkin tykkää tuollaisesta komediasta, kuin mistään taidepläjäyksestä. Komediassa voi olla täysillä mukana, vaikkei ihan joka sanaa ymmärtäisikään.  Ei kuulemma tarvittu Allun tulkkausapua  

Nyt keskityn flamencoon ja kesänäytelmään. Ja aika lentää siivillä!