On ollut pitkästä aikaa täysin vapaa viikonloppu. En ollut suunnitellut mitään tälle viikonlopulle, pelkkää oleilua vain. Edellisenä vapaana viikonloppuna olin Tytin ja vanhemman siskoni tyttären kanssa Tallinnassa pari päivää. Ja muutamana muuna lauantaina on ollut teatterin harjoituksia- olen ollut kyllä silloin työssäkin- eli koko lauantai on kulunut toimessa. Joten todella mukava viettää pari päivää näinkin.

Allu-kehveli se vain pelaa tietokoneellaan aamusta iltaan. Välillä saa ihan huutaa, että poika tekisi esimerkiksi läksynsä, kokeisiin valmistautumisesta puhumattakaan. Hänen piti niin mennä partioleirille viikonlopuksi, mutta kun selvisi että siellä hiihdetään, poikka perui lähtönsä. No, meillehän se oli halvempi vaihtoehto, olisi nimittäin pitänyt ostaa sitten pojalle uudet monot. Allu on kasvanut viime viikkoina ihan silmissä! Hän on nyt jo minua pitempi, vaikka eihän siihen vaadita kuin 160 cm. Lääkkeen vaihtaminen kannatti, sillä joulukuussa Allu oli vielä minua lyhyempi.

Katselin äsken Täällä pohjantähden alla- sarjan viimeiden jakson. Sarja oli todella hyvä, mutta vain niin raskas ja surullinen. Minulle jää aina niin surullinen olo sen jälkeen ja usein on itkettänyt ihan katsellessakin. Tottakai kyseessä onkin vain tarina, mutta siinä on paljon aineksia myös tosielämästä. Toivottavasti emme enää koskaan joudu kokemaan sotia Suomessa- tai tietysti parasta olisi, jos sodat loppuisivat koko maailmasta. Kovin rankkaa olisi poikiaan tykinruuaksi lähettää. 

Tähän loppuun voisinkin laittaa jotakin kevennystä. Esimerkiksi Jörnin suhteen olen kokenut viime viikolla varsinaisen yllätyksen ja tällä kertaa positiivisen. Ja huomasin tänä aamuna, että vatsassani erottuu "sixpäkin" alku. :) Jihuu!