Ensi- ilta meni hyvin, mutta sitä seuraava näytös ei mennyt. Ja harmiksi sitä oli seuraamassa muutama  likkakaveri ja myös isohkon paikallislehden arvostelija. Seuraavan päivän näytöstä oli sitten katsomassa vanhempani ja se jo menikin paremmin. Lehtiarvostelu ilmestyi lauantaina, eikä se ollut kovin hyvä, mutta minut ja sisareni nostettiin nimillä esiin.Samoin sisareni yhtä kohtausta sanottiin näytelmän kohokohdaksi. Ja niinpä sitten äitini, jolla ei ollut mitään sanottavaa näytöksen jälkeen, oli soittanut sisarelleni kehuja, mutta minulle ei. Tyypillistä, minä en koskaan ansaitse mitään, eikä minun saavutukseni ole koskaan kehumisen arvoisia. Olen jo lapsesta asti tuntenut huonommuutta, koska jo silloin huomasin, etten äidin mielestä "osaa mitään". Ikävää vain, että sellaista kokee edelleen, aikuisenakin. Voin sanoa, että oikeastaan pahoitin mieleni.

Viikonlopun aikana selvisi töissä, että olen toistanut pientä virhettä viiden vuoden ajan. Virhe on muuttanut lähinnä vain myymälämme varastoarvoa, mutta ärsyttää siksi, että se on ollut toistuva ja sen huomasi Matilda. Miksi minut perehdyttänyt ihminen ei ole ollut perusteellinen?! Toki kirjallisissa ohjeissa on neuvo tuohon asiaan, mutta kun minut perehdytti toinen myymäläpäällikkö, en ole kirjallisia ohjeita koskaan tarvinnut. Nyt harmittaa!

10169409_10152784762218986_7229045576972