Tää on niin tätä.... Jösse sai joululahjarahan tilillieen viime maanantaina- tiistaina piti olla se oikeudenkäynti, joka kuulemma siirtyi tuonnemmaksi (?) ja keskiviikkona tuli työkkarin rahat. Joo, keskiviikkona oli tullut puhelu, ilmeisesti vaan pommitus, koska en kuullut, enkä näinollen vastannutkaan. Yritin soittaa illemmalla takaisin, ei yhteyttä. Torstaina ei yhteyttä, jolloin soitin tyttöystävän puhelimeen. Ei vastausta, mutta jätin viestin. Seuraavana aamuna tuli tyttöystävän tekstari, että ok sanon Jösselle. JA taas syvä hiljaisuus, koko viikonlopun ajan. :(  Minullahan vie sitten ajatukset heti siihen, että poika on taas kutakuinkin sekaisin niin kauan kuin rahat riittävät. Ja kyllä tämä on totta n. 9 kertaa kymmenestä. Nyt en uskalla edes yrittää soittaa- vielä voin kuvitella, että olen väärässä. Jos soitan ja sössöttäjä vastaa (tietysti selittäen väsymystä, hammassärkyä tms.) petyn taas niin perhanasti. Ärrrrrrrr, ei hyvä.

Tytti on käynyt psykiatrilla nyt muutamia kertoja. Kertoi purkavansa tuntojaan...

Minun on vaikeaa muistaa, miten minä itse klaarasin nuorena aikuisena. Muistan vain yleensä sen, mitä poikaystävä teki. Tämä Jörnin isä. Kaikki aina sattuu siihen samaan-  Jörnin isä juopotteli jo nuorena paljon ja meidän suhde oli myrskyisä. Erittäin myrskyisä. Välillä sain turpiini, niin että oikeesti tukka lähti... aivotärähdys oli silti pahinta mitä sain, en onneksi mitään sen pahempia. Tai, kerran murtui sormi ja jonkun kerran sain viiltohaavoja puukosta sormiini, kun yritin estää herraa "tappamasta itseään".  Kun viimein halusin ja aioin oikeasti ja lopullisesti erota, hän "tappoi itseään" lähes päivittäin. Semmoista huomionhakua ne lähinnä olivat, puukon kanssa heilumista, partaveden ja lääkkeiden ottamista ja hyppy-yrityksiä sillalta tai parvekkeelta- tavallaan hölmöjä juttuja. Silti ne täytyi ottaa tosissaan. Kun olin jo muuttanut Jörnin kanssa omaan kotiin, tämä heppu kävi vielä puukkojensa kanssa oven takana uhimassa. Silti en muista, että olisin ollut mitenkään ahdistunut tai muuten kärsinyt mistään pelkotiloista, unettomuudesta, en.  Olin vain minä, puhuin ja nauroin paljon, kävin normaalisti töissä.

Silloin kun vasta seurustelimme, muistan kyllä jotakin levottomuutta kokeneeni, kävin silti kouluni ihan ok. Lukion (aloin seurustella 15-vuotiaana, Jörnin isä oli 17v.) ja toisen asteen koulutuksen, josta siirryin työelämään. Ja kyllä minäkin sitten täysi-ikäisenä baareissa kävin ja toisinaan olin juovuksissakin, mutta yleensä olin se selvin porukasta, vaikka minulla ei ollut ajokorttia ( en siis ollut kuskin asemassa) Hmmm. Miksi en sitten lähtenyt tuosta suhteesta.... No, kauan aikaa luulin, että kaikkien nuorten parisuhteet ovat samanlaista sekoilua. Ainakin lähes kaikkien minun ystäväpiirissäni olivat! Nuoret miehet juopottelivat paljon siihen aikaan- siis 1980-luvun alkupuolella.

En muistaakseni kuitenkaan ollut mitenkään henkisesti rikki , suoraan sanoen, olen monesti ihmetellyt, miten vahva olen ollutkaan! Vasta ensimmäisen raskauteni aikaan tunsin jonkinlaista stressiä, se johtui lähinnä tulevaisuuden pelosta. Aviomieheni ei piitannut tuon taivaallista mistään- laskuista, vaimosta, tulevasta lapsestaan. Hän kävi kyllä töissä mutta joi viikonloput ja petti minua tämän tästä.  Olin valtavan pettynyt siihen, ettei miestä kiinnostanutkaan perhe-elämä. Hän itse oli halunnut lapsia, vaikka minä epäröinkin. Tulin raskaaksi 23-vuotiaana siitä ensimmäisestä kerrasta, kun oli pillerit pois jättänyt- eli erittäin helposti. Ei ollut enää mahdollista harkita.Ja niinhän se meni, että heti naimisiin mentyämme alkoi sama saakelin rumba. Mies oli joka viikonloppu perjantaista sunnuntaihin kännissä. Yleensä ei tullut perjantaina edes kotiin. Käveli usein ylitseni kapakkaan. Äääh, ei, en halua muistella tätä nyt enempää. Tulee niin paha mieli, haluan lohduttaa sitä nuorta Sallya, joka kesti kaiken. Nuori Sally kesti kaiken oikeastaan yksin, sillä ei hän voinut kertoa kaikkea  vanhemmilleen, sisaruksilleen tai edes lähimmille ystävilleen, niin paljon se tilanne hävetti. Eikä kukaan voinut arvata. Eipä silti, kestin mielestäni melko urhoollisesti nuo paineet.