Minulla on loma. Alkoi viime maanantaina. Lauantai-iltana, töiden jälkeen olimme hyvän ystäväni syntymäpäivillä. Oli oikein hauskaa ja tuli otettua muutama lonkero- olin melko päissäni. Mutta ei ollut morkkista, kun muisti kuitenkin säilyi :). Sunnuntaina mieto kankkunen ja yhdet rippijuhlat, molemmat läpäistiin kunnialla. Allu pääsi mieleiseensä kouluun ja Jösse tuli kotiin välillä tyttöystävän luota. Eli kaikki on hyvin.

Maanantaista lähtien onkin harjoiteltu joka ilta melko koleissa olosuhteissa. Näytelmä etenee hienosti ja siitä tulee varmasti hyvä. Loma vaan ei ole oikein lomaa, kun päivät kuluu kummasti sukkelaan ja illalla pitää ajaa harkkoihin. 

Juhannus meni edelleen sateisissa merkeissä, Oltiin ihan vaan kaupungissa, ei käyty edes puutarhamökillä. Käytiin kyläilemässä grillailtiin, saunottiin ja turistiin mukavia. 

Nuorempi sisareni on muuttamassa pois- siis eroamassa avomiehestään. Hän on kypsytellyt tätä päätöstä jo useita vuosia ja nyt koitii eron hetki. Heillä on kaksi lasta, toinen jo täysi-ikäinen, toinen 17-v., he muuttavat äitinsä kanssa. Taidan tästä mennä muuttotalkoisiin.

Niin ja radiomainoksenkin olen kuullut jo useita kertoja. Yksi mun unelmistani on toteutunut ja olen siitä onnellinen. 

Ensi viikko onkin aikamoista matalalentoa. On nimittäin  harjoituksia ja kenraali ja perkule, ensi-iltakin. Jännittäää!

uimarengas-normal.jpg