Ja huh, jo lokakuun puoliväli ohitettu. Minulla on ollut varsinaista vaakalentoa koko syksy. Olen ollut töissä, tanssitunneilla ja näytelmäharjoituksissa, hyvin vähän kotona. Hammasremontti (loppuosa) ja puutarhamökin myyminen mahtui johonkin väliin, Hemmon (Tytin isävainaa) asunnon ja meidän mökin tyhjennyskin tehtiin jossain välissä. Tytti antoi Hemmolta perimänsä kämpän välittäjän myyntiin ja sepä menikin kaupaksi viikossa. Sitten Tytti ostaa päsäytti melko uuden Mini Cooperin, jolla nyt ajelee erittäin tyytyväisenä, ennen kuin astuu palvelukseen tammikuussa 2016.

Jösse on asustellut meidän alakerrassa ja ollut lähestulkoon iisisti. Välillä on täytynyt mm. kaljoittelusta mainita, mutta enää poika ei raavi pohjaa. Nyt hän onkin ollut pari päivää jollain kaverillaan... eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka vanhat tavat palaavat. Mutta toivottavasti kaikki on hyvin. Tyttöystävän kanssakin on välillä hengailtu, mutta eivät kai palaa seurusteluun, en tiedä. Annetaan nyt ajan vähän kulua ja paikkailla haavoja, itse kullakin.

Näytelmämme lähenee ensi-iltaansa. Harjoituksissa on ollut oikein mukava ilmapiiri. Tässä poruksassa kaikki ovat toistensa ystäviä, eikä riidankylväjiä ole. Siksi olen ollut hyvin luottavainen näytelmän lopputuloksen suhteen ja omaan panokseenikin. Ohjaajamme on taitava ja tarkka, mutta ei anna mahdollisuuksia sooloiluun- mikä on sekä hyvä, että huono asia. Kaikki porukan osapuolet ovat osaavia, ei tästä huonoa tule. Tein pienen koreografiankin siihen, ohjaajan pyynnöstä- nyt ainoa miesnäyttelijämme tanssii minun askeileillani. Imartelevaa.

Tänään saatettiin loppuun kallis hammasremontti. Hinta-arvio ylittyi reilusti, mutta lopultakin olen sen ansainnut. Bruksaamiseni saattaa viedä loputkin hampaat, jos aukkoja ei täytetä. Enkä todellakaan voi kuvitella mitään irtoproteesia edes kahdelle hampaalle. Sellaiset minä purisin paloiksi hetkessä!

Olen viime päivinä tehnyt myös havaintoja itseni suhteen. Mieleni ei enää poukkoile ja harhaile, vaan ajatukseni ovat jotenkin keskittyneemmät ja rauhallisemmat. Toki välillä kiihdyn ja hermostun, mutta ahdistus ja "hokeminen" ovat selkeästi vähentyneet. Jonkinasteinen  seesteisyys on nyt hallitsevampi. Ja siitä olen todella tyytyväinen. Vaikka olen ollut tosi kiireinen ja välillä uni jäänyt vähiin, en ole sekoillut ahdistuneena. Enkä, ainakaan nyt, veivaa yhtäaikaa miljoonaa ajatusta. Mielen apina on hetken hiljaa ja minä nautin siitä.

Sisareni on löytänyt uuden rakkauden ja pitää minuun todella vähän yhteyttä nyt. Eipä soitella, eikä paljon vastaillakaan soittoihini. Mutta kaipaanko kovin?? En.