Pääsinkin leikkaukseen heti pääsiäisen jälkeen. Tuli kutsu kahden päivän varoajalla ja suostuin menemään operaatioon- parempi nyt kuin myöhemmin. Leikkaus tehtiin selkäydinpuudutuksessa, eikä se kestänyt kuin tunnin verran (toki tämä voi heittää, kun olin "hämärän rajamailla" lääkityksen takia. Aika inhottava tilanne kyllä, kun tietää mitä tapahtuu ja vähän minulla tuntokin jo toiseen jalkaan palasi lopuksi. Heräämössä oli höpö tunne kintuissa, kun heilutteli varpaitaan, muttei tuntenut mitään. Kyllähän se sitten haihtui lopulta ja helpompaa oli kyllä, kuin nukutuksesta herääminen.  Ei ollut pahoinvointia eikä pyörrytystäkään. Oli sairaalassa yön yli ja sitten tulinkin kotiin lepäämään ja ottamaan iisisti.

Nyt leikkauksesta on jo kaksi viikkoa aikaa, toipumista tapahtuu koko ajan, mutta aina kun luulen, että nytpä ollaan jo tervehdytty, iskee tuo haavakohta takaisin ja tulee kipuja. Joten ylös-alas tässä mennään niin parantumisen kuin muunkin elämän kanssa.

Teatteri- ja lauluharkoissa olen pystynyt käymään pitkästä (6vko) sairaslomastani huolimatta. Olen ottanut rauhallisesti, paitsi laulun, jossa en pysty lainkaan himmaamaan.

Jörn on ollut hankala välillä, jotain unilääkettä oli taas napsinut, mutta ei mitenkään vakavasti. Ärsytti vaan kun oli puhelimessa sössö ja pummi rahaa. Hänellä oli vikon pituinen kurssi TE-keskuksella. Kyllä minua ihmetyttää, kun miehelle ei myönnetä työmarkkinatukea (se katkaistiin tylysti) ja sossuun kun menee hakemaan rahaa, se kestää viikkoja. Millä muulla ihminen elää sitten kuin lainarahalla (tässä tapauksessa minulta taas) Kurssillekaan hän ei heti päässyt, kun ei ollut bussilippuun varaa. Ja taas eilen,siis perjantaina meille tuli TE-keskuksesta että työmarkkinatuki hylätty, vaikka tuon kurssin nimenomainen tarkoitus on uusia työmarkkinatuki. Kyllä ne viranomaiset nyt täysillä kyykyttävät ihmistä! Lisäksi Jösselle ilmoitti tyttöystävä (ex) ettei halua olla missään tekemisissä, ennenkuin J on maksanut hänelle velkansa.  Siitä tietysti seurasi vakava masennuksen hetki (tämä oli viime keskiviikkona) ja jatkuva viesteily hirttäytymis- parvekkeeltahyppäämis- ja hautajaisselostuksineen. Enkä minä pysty auttamaan! No, juu antamalla rahaa?? Onhan se nähty, ettei se auta!! Kohta ollaan taas syvemmällä suossa. Kaiken huipuksi, eilen siis perjantai-iltana pihaamme kurvasi poliisiauto. Kaksi poliisia soitteli ovikelloa, menin sydän syrjällään avaamaan. Kyselivät, tunnenko Jörn Lundbergia. Sanoin olevani äiti ja kysyin onko jotakin tapahtunut. Onneksi ei ollut mitään muuta, kuin TE-keskuksen kurssin vetäjä oli ollut huolissaan Jörnin terveydentilasta- hänellä on toisessa kädessä ilmeisesti verenmyrkytys ja puheet olivat olleet huolestuttavia. Lupasin ottaa yhteyttä poikaani. Ja sainkin sitten yhteyden lopulta netin kautta. Huh. Jörn sanoi, että hänellä on antibiootit kättä varten kyllä. Ja oli hieman vuodattanut kurssilla, kun oli pänninyt nykytilanne. Oli ihan hyvä huomata, että kyllä ihmiset nykyään välittävät toisista sentään.