Olipa meillä sitten vihonviimeinen näytös, koululaisnäytös viime torstai-aamuna. Siellä tuurasi yhtä näyttelijää ohjaajamme ja minä toista poissaolevaa. Tunnelma oli haikea, mutta myös osittain helpottunut. Ohi on! Vielä päättäjäiskaronkka ja se siitä. 

Kävi niinkuin toivoin- vieläpä useaan otteeseen. :) Miksi minä  en usko itseeni? Miksi olen näin epävarma ja " vaatimaton"? Pidän toisia arvossa, mutta en usko omiin kykyihini?  Kyllähän tämä tästä :) :) Ensi kesää odotellessa.

Elokuun alussa irtisanoutui uusi oikea käteni, oma kakkoseni, saatuaan uuden työpaikan. Olin hetken epätoivoinen. Oli pakko pyytää keväällä palkkamaani, tosin erittäin hyvin oppinutta ja reipasta työntekijää tulemaan sijaisekseni. Ja niin se "kolmosen" osakin hoituu. Otin yhteyttä viime haastatteluissa, keväällä, kalkkiviivoille yltäneeseen nuoreen naiseen ja hänpä olikin käytettävissä. Aaah, niin helposti se kävi. :D 

Sitten vielä pikaiset Jössestä. En soittanut, tai viestittänyt mitään hänelle- hän muisti minua kaikenmaailman haukkumaviestein, niin Facebookissa kuin puhelimitse.Enkä minä vastannut. Kului viikko ja hän soitti, enkä vastannut, ennenkuin oli laittanut viestiä. Poika pyyteli anteeksi käytöstään ja on, jälleen kerran; aloittamassa "kunnon elämää". Olin hyvinkin neutraali, mutta haluan uskoa tähän,taas. En silti lähde siihen prosessiin enää mukaan, vaan annan hänen selvitä itse.