Pesen tässä Jössen pyykkiä ja samalla katselen vapaita työpaikkoja netissä. Pyykkiä pesen pojalle, koska hän on menossa paikalliseen mielisairaalaan hoitojaksolle. Meillä on tässä reilun vuoden ajan ollut paha päihdeongelma. Poikani Jösse ahdistui Norjasta palattuaan ja avovaimosta erottuaan niin pahasti, että joutui hakemaan rauhoittavaa lääkitystä. En todellakaan tiedä, mitä hän  oli Norjassa työnteon lomassa puuhaillut, mutta vahvasti epäilen, että jotkin päihteet siihenkin aikaan liittyvät. Suomessa sitten alkoi ahdistus. Lääkettä tuli ottaa päivittäin, ja niin otettiinkin. Sitten otettiin kaljaa joukkoon ja seuraukset arvaatte. Pojasta tuli kohta sekakäyttäjä. Lopulta hän jäi koukkuun lääkkeeseen, sai kouristuksia ja itsetuhoisia ajatuksia, kun lääkkeen vaikutus lakkasi. Alkoholia ei olisi Jössen pitänyt lainkaan ottaa, sillä hänen isänsä puolella on lähisuvussa alkoholismia. Joka tapauksessa Jössen tilanne alkoi olla tosi huolestuttava, sekoilua siellä ja täällä, viimein vierailuja poliisiputkassakin. Kamalaa aikaa suorastaan. Poika suuttui minulle ja uhkasi katkaista välit, välillä taas soitti ja pyysi rahaa. Minä annoin rahaa, mutta pidin tarkkaan silmällä. Ja taas suututtiin ja sanouduttiin irti koko suvusta... Kerran syksyllä sitten hänen tyttöystävänsä soitti ja pyysi apua. Jösse oli pahassa kunnossa. Se oli oikeastaan käännekohta. Sain puhuttua hänet hakemaan katkaisuhoitoa. Hän olikin jo käynyt päihdeklinikalla, mutta nyt hänessä heräsi selvästi halu parantua. Sosiaalitantat ja muut avuliaat tahot sitten hoitelivat asioita ja niin Jösse sai hoitopaikan. Pariin kertaan hän sitä lähtöä lykkäsi, milloin kavereiden takia, milloin ihan muuten vain.  Hän oli jo välillä sitä mieltä, ettei tarvi koko hoitoa enää. Totta on, että kehitystä on tapahtunut paljon hyvään suuntaan tuon pohjallakäynnin jälkeen. Mutta silti on vielä työstämistä. Sopivasti nyt tammikuussa hänen talossaan alkaa peruskorjaus, jonka takia kaikki asunnot on irtisanottu. Joten on hyvä ajankohta lähteä. JA miten hienoa, hän on saanut jatkohoitopaikan eräässä nuorison päihteettömässä hoitolaitoksessa, joka sijaitsee kaukana maaseudulla. Suuri lähtöpäivä koittaa vihdoin ensi viikon perjantaina.

Itse olen vapaapäivälläni kärsinyt ohimosärystä. Viime yö oli aika kamala. Heräsin kolmen aikaan ja olin kovin tuskainen. Miksi? En tiedä. Tuntui niin raskaalta ja vaikka kuinka yritin ajatella positiivisia, iskivät demonit päälle. Voi voi.