Niin se meni, ensi-ilta. Ihan hyvin, tuli muutama artikulointierhe- vaikkei harjoituksissa ole kertaakaan tullut. En jännittänyt juuri lainkaan ja täytyy tunnustaa, etten yleensä jännitä, tai ehkä jossain kenraaliharjoituksessa tai ensimmäisessä läpimenossa hieman, mutten yleensä näytöksissä. Eikä minulla ole mitään ramppikuumetta ollenkaan!  Ensi-illassa oli sisko miehineen katsomassa ja tykkäsi kovin. Illan karonkka oli pirun tylsä, ryypättiin vaan. Tyypillistä, ei järjestetä mitään hauskaa ohjelmaa, vaan istutaan ja ryypätään. No, olin tietenkin  soittanut Tytin kuskikseni ja sain ottaa.. ja otinkin aika reippaasti. Eipä silti, niin muutkin tekivät. 

Nyt on takana jo kaksi näytöstäkin, jotka ovat nekin menneet hyvin. 

Töissä välillä aika ärsyttävää, koska Matilda on alkanut typeräksi (taas) hän ei tee minun ohjeitteni mukaan juuri koskaan, vaan säveltää uutta. Lisäksi hän katsoo asiakseen arvostella minua muille työntekijöille. Sehän nyt ei ole mikään yllätys. Toiset kertovat minulle kyllä nämä arvostelut. Matilda on kyllä minulle niiiiiin mukava, kun nähdään töissä. Jouduin huomauttamaan hänelle viikolla muutamasta asiasta- ei mitään vakavia juttuja kumpikaan, kunhan huomautin. Hänpä olikin niin loukkaantunut, että jupisi toiselle työntekijälle, miten olin JÄKÄTTÄNYT pikkuasioista. Tuommoinen käytös ottaa todella päähän! Aina hän on olevinaan muita parempi ja huomauttelee muille, lisäksi on tietävinään kaikestä- eikä muuten tiedä. Mutta uskon, että hän astuu vielä miinaan.

Jösse on edelleen kaverillaan, mutta ihan kunnossa, vaikka suhde Hannaan on nyt lopulta kariutunut. 

tupakka.jpg