Nukun usein huonosti sunnuntain ja maanantain välisen yön. Kelailen asioita, niinkuin vanhoja nauhoja. Miksi sanoin niin? Mitä hän sanoi? Miksi? Mitä hänen ilmeensä kertoi? Tulkitsinko väärin? Voi kauheaa, nyt hän on ymmärtänyt sanani väärin. Teoriassahan mennyttä ei voi korjata, käytännössä kyllä ainakin yritän. Käyn pyytämässä anteeksi, jos olen aiheettomasti kivahtanut jollekin, tai selittämässä sanojani tarkemmin. Toisinaan saatan kysyä, olenko itse ymmärtänyt väärin jotain. Aina en voi, pysty, kykene, paikkaamaan mennyttä, Eikä silloin kelaaminen auta yhtään mitään! Harmittaa ja ahdistaa vain. Viime sunnuntain ja maanantain välisen yön kelaaminen kuitenkin tuotti hedelmää- tajusin kristallinkirkkaasti seuraavaa:

Kuten aiemmin kerroin, sisareni on myös töissä tuolla samaisella pikkupaikkakunnalla, joka sijaitsee kotikaupunkimme lähes naapurissa. Nyt hänelle on tipahtanut taivaasta eräänlainen luottamustehtävä. Niin, tipahtanut taivaasta- sisareni ei ole oikeastaan mitenkään aktiivinen ihminen, hän ei yleensä jaksa/ viitsi tehdä mitään ylimääräistä, vaan on useimmiten väsynyt. Joko henkisesti tai fyysisesti, yleensä molempia, vaikka hänen työnsä ei olekaan mitenkään raskasta. Hän ei yleensä ole mitään innostuvaa sorttia edes, vaan häntä saa enimmäkseen houkutella mukaan. Nyt häntä ehdotettiin yllättäin "isoihin saappaisiin" ja hän suostui, vaikka se tulee teettämään hänellä todennäköisesti valtavasti lisähommia ja sen lisäksi hän tulee olemaan ns. myrskyn silmässä.  Ja vielä hän haluaisi sitten alkaa aktiiviseksi teatteriyhteisössämmekin (jota  tämä luottamustehtävä mukavasti myös sivuaa) ja houkuttelee minua kokoukseen. Mutta minäpä tajusin, etten halua olla osana tuota kummallista piirileikkiä. Omituista kateellisten tai ilkeiden ihmisten juorurinkiä, jossa toiset puivat toisten asioita, värittelevätkin hieman ja toiset sitten käyvät kantelemassa puheen aiheena oleville henkilöille, mitä puhuttiin. Ja seuraavat vielä millaisen reaktion saavat aikaan tarinallaan. Inhottavaa suhdesoppaa ja panettelua! Haluan pysyä sivussa. Näyttelen mitä lupasin, käyn harjoitukset ja näytökset ja jos niiden jälkeen tuntuu siltä, että haluan pysyä porukassa niin ok. Mutta jos yhtään potuttaa piiri, niin painun kotiini ja vedän oven perässäni kiinni. Minun ei siis ole pakko olla osana juorupiirissä. Ei, vaikka sisareni jo siinä onkin. Ei edes hänelle tukena ja lojaalina, kuten ehkä kuvittelin. Tämän asian tajusin silloin yöllä ja tunsin olevani vapaa!

Olin tänä aamuna metsässä koirien kanssa pitkästä aikaa puita halaamassa. Yhdelle kuuselle tirautin pienen puhdistavan itkunkin.Ja kun palasimme kotiinpäin, tuntui oloni levolliselta ja kiitolliselta. Metsä se on minun terapeuttini ja kirkkoni.