Paljon on ehtinyt tässä välissä tapahtua, edellisestä kirjoituskerrasta onkin vierähtänyt jo kuukausi!!

Jouduin heittämään Jössen taivasalle joulukuun 17 päivä- täällä alkoi olla semmoista sekoilua, ettei ollut vaihtoehtoa. Jösse alkoi tilailla Facebookin kautta kaikenkarvaisilta kavereiltaan mömmöjä, Tytin huoneesta löytyi jopa neula! kavereita tuli lähiSiwalle tuomaan tarvikkeita. Minulta kupattiin rahat. Lopulta en rahaa antanut, niin sitten varastettiin kultakoruja ja luottokortti!! Ja kun häädin täältä, uhkaili poika kaikenmaailman kuulapyssyillä ja tappajakavereilla. Mutta niin vaan lähti Jösse hirvittävään pakkaseen iltamyöhällä, vieden mukanaan myös pleikka3 ja sen kaikki pelit ja useita Blu-ray leffoja sekä minun kännykkäni.  Kyllä oli kamalaa. 

Poika pysyi tietymättömissä koko joulun. Meillä olikin aivan rauhallinen ja tavallinen joulu. Ihme kyllä  en kantanut mitään huonoa omaatuntoa, vaikka näin jonkun huumekuriirinaikkosen ihmettelevän, miten julmasti joku voi ajaa toisen pakkaseen niin myöhään illalla. Minusta se oli ennemminkin oikeutettua. Facebookissa se poika oli käynyt kaupittelemassa meidän omaisuuttamme, mm. teräväpiirtotelevisiota ja tallentavaa digiboxia. 

Minun oli pakko kertoa asiasta myös vanhemmilleni, koskapa Jösse kävi heillä välillä rahan toivossa. 

Sitten laitoin loppiaisaattona pojalle viestin, että olen pakannut kuistille repullisen vaihtovaatetta ym. Niin eikös tämä hyväkäs lukenut viestin väärin ja ymmärsi minun pyytävän hänet takaisin kotiin!! Loppiaisena se sitten oli oven takana väittäen minun kutsuneen. Ukko soitteli minulle töihin ja kyseli, mitä tehdään. Pakko oli tietysti päästää. Siitä eteenpäin on tässä yritetty. Minä pidin tietysti saarnan ja kovistelin luottokortin ja korujen viemisestä. Poika oli katuvainen. Lopulta hellyin ja annoin sen jäädä...

Nyt odotellaan pääsyä hoitoon. Mutta kaikki on muuttunut. En enää koe olevani minkäänlaisessa vastuussa aikuisen toilailuista. Enkä tunne oikeastaan sellaista äidinrakkauttakaan, mitä ennen. Hirvittävää, mutta tämä narkomaani, joksi aikanaan niin rakas poikani muuttui, on aivan toinen ihminen. On kuin Saatana itse asuisi poikani kuorissa. Selvin päin hän on Jörn, yhdenkin pillerin otettuaan joku inhottava hyypiö. Näin se menee. Enkä sitä hyypiötä kotiini halua enää. Eikä kukaan muukaan halua, ei Tytti, ei Allu  eikä varsinkaan Ukko. Toivon mukaan Jösse pääsee siitä Saatanasta.

Tytti sai kivan työpaikan. Tai siis minun mielestä kivan. Hän aloitti karaoke-emännän hommat joku viikko sitten. Olen ollut jo laulelemassa hänen mukanaan.

Niin, ja sitten ostin vuoden alussa itselleni sukset ja aloitin hiihdon 30 vuoden tauon jälkeen. Kyllä se urheilu on muuttunut. Välineet aivan toisenlaiset nykyisin. Ensimmäinen lenkki oli haparoivaa ja hikistä touhua, mutta pari seuraavaa ovat olleet jo HIIHTOA. Toivottavasti jaksan pitää intoa yllä.

Sen sijaan astanga-joogan jätin. En kertakaikkiaan tykännyt enää olla siellä, kun joka tunnilla närästi ja vitutti pahasti. Kun minulla on tuo tasapainoaisti huono ja siellä seistiin yhdellä jalalla , niin meni hermo. Ärsytti kun sisko vieressä nosteli jalkojaan helvetin leuhkan näköisenä ja minä huojuin ja heiluin kaatumaisillani koko ajan. En katsonut sen enää hyödyttävän minua, senhän pitäisi parantaa ja rentouttaa- nyt se ei tehnyt kumpaakaan.

Flamencoa jatkoin, vaikka sielläkin ärsyttää opettaja ja Tyttihän jo lopetti opettajanvaihdoksen vuoksi.  Aion jatkaa, koska haluan olla ylemmällä tasolla kuin siskoni, joka myös aikoinaan flamencosta innostui. Minähän tanssin viidettä vuotta ja hän toista, korkeintaan kolmatta.  

Ei vainen, nyt haluan mennä nukkumaan ja lupaan, että päivitän tapahtumia hieman useammin.

Ei ole helppoa minulla, eikä silloin tule mieleen jonkin blogin päivittäminen. Huoh...